Erityisopetuksen tulevaisuus

Sain kesäkuussa yhteydenoton Aivoliitosta. Minulta kysyttiin voisinko kirjoittaa jutun Kielipolku-lehteen. Lupauduin kirjoittamaan, ja muutaman viestin vaihdon jälkeen aihekin löytyi - Erityisopetuksen tulevaisuus. Kirjoitus päätyi sittemmin myös ADHD- ja Autismi-lehtiinkin, joissa kaikissa oli syksyn numeroissa yhteistä sisältöä ja paljon asiaa perusopetuksen muutoksista. Kirjoitukseni löytyy ADHD-lehden sivulta 15 ja lehden sähköinen versio löytyy osoitteesta http://www.adhd-liitto.fi/sites/default/files/adhd3_2012nettiin.pdf

Lapseni käy koulua pienryhmässä dysfasia-luokalla. Opetus etenee normaalin opetussuunnitelman mukaan ja koulunkäynti on sujunut mukavasti. Keskustelimme tästä kirjoituksesta esimurrosikäiseni kanssa ja yleensäkin hänen koulunkäynnistään ja kokemuksistaan. Itse olen aina pitänyt kouluvalintaamme oikeana ja onneksi hänen omien kokemustenkin mukaan pienryhmä on ollut paras vaihtoehto koulunkäyntiin. Esimerkiksi tarkkaavaisuuden ylläpitäminen oppitunnilla on usein työlästä nykyisessä pienryhmässäkin.

Erityisluokkien ja -koulujen alasajo on tällä hetkellä käynnissä. Inkluusion nimissä ajetaan nyt vauhdilla muutoksia erityistä tukea tarvitsevien koulunkäyntiin. Vanhaa sanontaa mukaillen toivon, ettei näitä lapsia heitetä nyt pesuvesien mukana.

Keskustelua toivoen.

Syrjäytymisestä muutama ajatus

Nuorten syrjäytyminen oli näkyvästi esillä vuoden 2012 presidentinvaaleissa. Tuleva presidentti Niinistö on julkisesti luvannut toimia syrjäytymisen torjumiseksi. Toivon sydämestäni että näille lupauksille seuraa myös oikeita toimia. Kyseessä ei ole mikään pieni, eikä yksiselitteinen ongelma.


Elinkeinoelämän Valtuuskunta julkaisi helmikuun 1. päivä analyysin ”Hukassa – Keitä ovat syrjäytyneet nuoret?”. Syrjäytyneitä 15-29 vuotiaita nuoria oli vuonna 2010 noin 51300, joista 32500 ei näy missään tilastossa. Heistä ei tiedetä mitään. Kun huomioidaan, että yhden nuoren pysyvä syrjäytyminen työelämästä maksaa yhteiskunnalle 1,2 miljoonaa euroa, kyseessä on suurempi summa kuin julkisuudessa heittona esiintynyt "miljoonalasku". Siksi mielestäni onkin pöyristyttävää kuinka tällaisessa tilanteessa voidaan puhua säästöistä, liittyivät ne sitten nuorten mielenterveystyöhön, koulutukseen, kuntoutukseen tai muihin mahdollisiin tukitoimiin.


Itselläni on käytännön kokemusta dysfasia-lasten parista. Dysfasia, eli kielellinen erityisvaikeus, vaikuttaa eri asteisena jopa 7% ikäluokasta. Tutkimuksia siitä, kuinka dysfasia-nuoret pärjäävät peruskoulun jälkeen, on tehty hyvin vähän. Jotain kuitenkin tiedetään. Osa nuorista on mennyt ammattikouluun, osa lukioonkin ja jopa lukion jälkeen yliopistoon. Kuitenkin erään kielellistä erityisvaikeutta käsittelevän väitöskirjan mukaan, jopa 26% näistä nuorista putoaa kelkasta heti peruskoulun jälkeen. He ovat siis selvästi osa tuota tilastoissa muuten näkymättömiä.

Syrjäytyneiden joukossa on varmasti myös ADHD- ja Asperger-nuoria. Niin diagnoosin saaneita kuin diagnosoimattomiakin. Voin esimerkiksi hyvin kuvitella mitä tapahtuu säännöllistä ADHD-lääkitystä tarvitsevalle opiskelijalle hänen täyttäessään 25-vuotta, kun lääkityksen suora korvattavuus päättyy. Jos tuuri käy, voi lääkityksen saada korvauksen piiriin 30-vuotiaaksi. Mutta jos tämän asian hoitaminen ajoissa on unohtunut, voi asian järjestykseen saattaminenkin muuttua ylivoimaiseksi haasteeksi.

Asperger-nuorella haasteeksi voi riittää vaikkapa jatko-opinnoissa toimiminen ilman säännöllisiä rutiineja, usein muuttuvien tekijöiden ja aikataulujen parissa. Sosiaalisia taitojakin pitäisi jotenkin hallita ja yrittää ymmärtää kenties opettajan hyvinkin abstrakteja ilmaisuja sisältäviä luentoja. Asioita, joita ei yleensä osata edes ajatellakaan.